lauantai 23. elokuuta 2014

Kultausta



















Tässä nyt olis parit kultaukset joista olin melko ylpeä. Ensimmäiset kultaukset mitä ikinä olen tehnyt. Nyt on kyllä jo tehty toinen samanlainen. Kuvissa vanha Singerin ompelukoneen runko. Entisöity Ruukinpajalla.


perjantai 22. elokuuta 2014

Tästä se lähtee

Moro mä olen Henkka ja olen juuri aloittanut oppisopimuksella pintakäsittelyn pt:n. Ei kyllä heti ensimmäisenä tullut mieleen että pitäisi ruveta pitämään blogissa "oppimispäiväkirjaa". Tai miksi tätä nyt haluaa kutsua. Pointtina nyt on kuitenkin se että tänne tulisi kirjata ylös erilaisia töitä mitä tässä opiskelujen aikana tulee tehtyä. Eli mun tilanteessa täällä tulee olemaan todennäköisesti enemmän kuvia kuin tekstiä.

Mutta nyt vähän infoa itse allekirjoittaneesta. Olen nuori rakennusalalta vuonna 2012 valmistunut kaveri joka sivarin suorittamisen jälkeen (eivät huolineet armeijaan koska silloin liian läski) ei meinanut löytää töitä joten menin Ruukinpajalle että saisi edes vähän rahallista turvaa sillä välin kun etsisin työpaikkaa. Noh sitä työpaikkaa ei nyt oikeen löytynyt ja sain mahdollisuuden aloittaa oppisopimuksella maalarin tutkinnon ja tässä sitä nyt ollaan. Harrastuksiin kuuluu mm. kuntosalilla käynti, basson soitto metalliyhtyeessä ja tietokoneet.

Jää nähtäväksi kuinka usein tänne tulee kirjoitettua mutta tulipahan kokeiltua.